Puhelimet

Honor 20

Huawei on jaksanut yllättää puhelinmarkkinoilla mallista toiseen. Myös Honor 20 jatkaa Huawein brändinä tutuksi tulleilla ominaisuuksilla aina tehokkaasta järjestelmäpiiristä monipuolisiin kameravalintoihin. Vuonna 2019 julkaistu Honor 20 onkin teknisiltä ominaisuuksiltaan varteenotettava älypuhelin moneen eri tarpeeseen.

Honor 20: Ominaisuudet

6 gigatavun RAM-käyttömuistilla ja 128 gigatavun tallennusmuistilla varustettu Honor 20 jaksaa porskuttaa kovemmassakin käytössä pitkään. Värivaihtoehtoina ovat musta Midnight Black sekä sininen Sapphire Blue, mutta puhelimen ulkoasuun saa helposti piristystä tilaamalla Honor 20 -malliin sopivat suojakuoret.

Honor 20 saapui markkinoille samaan aikaan Pro-mallin kanssa. Mallin edeltäjänä toimii Honor 10, mutta Honor 20 ei juurikaan tätä mallia enää muistuta, sillä uudemmassa versiossa Huawei on hyödyntänyt uudemman teknologian lisäksi myös premium-tason älypuhelimia muistuttavaa muotoilua.

Tällä puhelimella kelpaa myös ottaa kuvia, sillä kattavien kuvausominaisuuksien lisäksi kuvien laatu on puhelimen hintaan nähden todella laadukas. Myös akku kestää hyvin ja nopean 22,5 watin SuperCharge-pikalatauksen ansiosta sen saa ladattua täyteen reilusti alle kahdessa tunnissa.

Joitakin puutteita tästä mallista voidaan kuitenkin löytää. Ensinnäkään Honor 20 -mallilla ei ole vedenkestävää IP67/68-luokitusta ja Huawein tapaan perinteinen 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä puuttuu. Noin 350 euron hinnan puolesta kyseessä on kuitenkin kaiken kaikkiaan monipuolinen, tehokas ja hyvälaatuinen älypuhelin jokapäiväisen käyttöön.

Honor 20: Tekniset tiedot

Materiaali

Lasi-alumiini
Väri: Midnight Black ja Sapphire Blue

Näyttö ja toiminnot

Näytön koko: 6,26 tuumaa
Näytön ominaisuudet: 2380 x 1080 pikselin kosketusnäyttö
Biometrinen tunnistus: kasvojen tunnistus ja sormenjälkilukija
Active Sync: Kyllä
Stereokaiuttimet: Kyllä

Kamerat

Salama/kuvausvalo: LED-salama
Videokuvaus: Kyllä
Videokuvauksen resoluutio: 4K
Kameroiden määrä: 1, etukamera ja 4 takakameraa (laajakulmakamera, ultralaajakulmakamera, makrokamera ja syvyyskamera)
Laajakulmakameran resoluutio: 48 megapikseliä
Ultralaajakulmakameran resoluutio: 16 megapikseliä (117 asteen ultralaajakulma)
Makrokameran resoluutio: 2 megapikseliä
Syvyyskameran resoluutio: 2 megapikseliä
Etukameran resoluutio: 32 megapikseliä

Muisti

Sisäinen RAM-muisti: 6,00 GB
Sisäinen tallennustila: 128 GB

Liitännät ja portit

2G
3G
4G
Bluetooth 5.0
NFC
Wi-Fi 5 (802.11ac)
USB-C 2.0

Akku

Akun kapasiteetti: 3 750 mAh
Irrotettava akku: Ei
Langaton lataus: Ei
Pikalataus: 22,5 wattia

Mitat

Korkeus: 15,43 cm
Leveys: 7,50 cm
Syvyys: 0,78 cm
Paino: 188,00 g

Käyttöjärjestelmä ja suoritin

Käyttöjärjestelmä ja tyyppi: Android / Android 9.0 Pie + Magic UI 2.1
Prosessorin tyyppi: Huawei Kirin 980
Ydinten lukumäärä: 8
Prosessorin nopeus: 2,60 GHz